Luovien ratkaisujen yritys

Luovuuspaja Keinu on yritys, joka tarjoaa suunnittelupalveluita pienille yrityksille ja yhteisöille sekä ohjausta ja koulutusta erilaisille ryhmille. Asiakaslähtöisyys, luovuus ja luovuuden arvostus on yrityksen kantava voima ja näkyy sen toiminnassa. Toiminnan tavoitteena on tehdä asiakkaan kädenjälki ja ideat näkyviksi sekä tarjota mahdollisuus luovaan toimintaan.

Luovuus paja keinu

Hei,

olen Silja Tyrväinen Luovuuspaja Keinusta.

 

Olen yrittäjä, artesaaniompelija, vaatetusmuotoilija ja kuvataideopettaja sekä kahden koiran omistaja. Viidentoista vuoden työhistoriaan kuuluu pääasiassa taito- ja taideaineisen opetustyö vapaan sivistystyön puolella ja peruskoulussa. Olen itse saanut paljon mahdollisuuksia luoda uutta, kokeilla, onnistua ja epäonnistua. Oppia kantapään kautta, kehittää ja taas luoda uutta. Uskon, että näillä prosesseilla on ollut merkitystä oman luovuuteni kehittymiselle sekä suunnittelussa että ohjaustyössä. Olen kiitollinen siitä,  että  olen saanut opiskella ja tehdä työtä luovuuden parissa!

Yritys on toiminut päätoimisena puolisen vuotta. Nimi Luovuuspaja Keinu kiteyttää sen, mitä tarvitaan luovan idean, suunnitelman tai toiminnan syntymiseen.  Keinu irrottaa sinut maan pinnalta ja päästää irti arkisista ajatuksista. Se on tila, jossa luovuus saa sijaa. Luovuuskeinussa ideat ja ajatukset saavat siivet. Pajassa ideat konkretisoituvat ja ne työstetään lopulliseen muotoonsa. Luovuuspaja Keinu tarjoaa mahdollisuuden päästä toteuttamaan luovuutta yhdessä ja erikseen.

 

Visuaalisen suunnittelun palvelut

Tarjoan visuaalisen suunnittelujen palveluja pienille yrityksille ja yhteisöille. Visuaalinen viestintä on lähellä sydäntäni ja tykkään kuvallisen kerronnan haasteista. Luova ajatteleminen, suunnittelu ja tekeminen on palkitsevaa, koska oma työn jälki on näkyvää kaiken aikaa.

Palkkatyössä olen vuosia laittanut ihmisiä suunnittelemaan, tekemään ja toimimaan yhdessä . Tätä kokemusta hyödynnän myös tarvittaessa suunnittelutyössäni.  Käyttämällä erilaisia taidelähtöisiä ja yhteistoiminnallisia menetelmiä, olen saanut ryhmät tuottamaan mielettömän luovia ratkaisuja. Työskentelytavat on koettu mielekkäiksi ja uusien ideoiden määrä on ollut hämmästyttävä. Ihminen on todella luova, kun oikeat työkalut on käytössä! 

Kun yritys pohtii visuaalista ilmettään osallistan tarvittaessa asiakkaan myös itse suunnittelemaan ja ideoimaan, jotta lopputulos varmasti on asiakkaan näköinen. Jos mukana on useita toimijoita, yrityksen visuaalista ilmettä voidaan rakennetaan porukalla ideapajassa. Kokonaisvaltainen suunnittelu auttaa hahmottamaan myös yrityksen muita osa-alueita ja lisää yhteishenkeä. Asiakaslähtöisessä suunnittelussa on ilo auttaa asiakasta toteuttamaan omia ideoita ja visioita. Lopputulos on aito ja rehellinen.

Ohjaamista ja koulutusta

Järjestän taide- ja käsityöpajoja erilaisille ryhmille Pyhällä ja muualla Lapissa. Lisäksi koulutan luovan prosessin ohjaamista. 

Työssäni on aina läsnä luovuus ja uuden luominen. Luova prosessi. Uskon, että jokaisessa ihmisessä asuu luovuus ja ohjaajan tehtävä on johdatella löytämään se.  Mikä sen mahtavampaa, kuin seurata luomisen iloa ja uuden oppimisen intoa!  Nähdä yhdessä tekemisen ja ryhmän positiivinen vaikutus yksilöön. Ohjaajana haluan kannustaa erityisesti heitä, jotka kokevat etteivät ole hyviä taiteen ja käsityön saralla. Tavoitteenani on, että jokainen löytäisi omat vahvuutensa ja saisi sitä kautta esimerkiksi uuden harrastuksen itselleen.

Kiinnostaako sinua luovat ideat ja kaipaatko luovaa tekemistä? Haluaisitko oppia ohjaamaan luovaa prosessia? Tai tarvitsetko apua yritysilmeen suunnitteluun?  Luovuuspaja Keinussa pääset osallistumaan ja toteuttamaan itsesi näköistä lopputulosta! Tilaamalla uutiskirjeen saat ajankohtaista tietoa Luovuuspaja Keinun tapahtumista ja palveluista.